*

Valtavaara Suomalainen sielunmaisema

Klassinen joukkoammuskelu

Saksan viranomaisten ja saksalaisen median toiminta Münchenin joukkosurman yhteydessä oli kunnioitettavan hyvää.

Tapa, jolla poliisin, syyttäjän ja hallinnon edustajat kohtasivat median edustajia ja antoivat tietoja median käyttöön kriisin hahmottamisessa ja ratkaisemisessa, oli esimerkillistä viranomaisten kriisityöskentelyä kansalaisten suojelemiseksi - yhteistyössä median kanssa.

Kuvaava esimerkki ja mielenkiintoinen yksityiskohta tässä yhteistyössä oli surmien toteuttajan nopea ja yksiselitteinen profilointi Euroopan pakolaistilanteesta ja islamistiterrorista irralliseksi toimijaksi.

Jo lauantain aamuyöstä tuli DW:n uutisissa vahvasti esiin, että tekijällä ei ollut ISIS-yhteyksiä. DW:n lauantaina puoliltapäivin välittämässä viranomaisten tiedotustilaisuudessa tilanteen määrittely napsahti kohdalleen. Tiedotustilaisuudessa syyttäjä totesi, että kyseessä oli "ein Klassischer Amoklauf", eng. "a classic rampage" ja suomeksi "klassinen joukkoammuskelu".

Kyse on uusiokäsitteestä, jota Google-haun tuloksen perusteella suomalainen media ei ole liittänyt joukkosurmiin ilmeisesti koskaan ennen Münchenin tapahtumia (vain neljä Google-osumaa). Saksankielisiä hakutuloksia löytyy kahdeksan sivua (kaikki viittaavat perjantai-illan München-tapahtumiin). "classic rampage" News -haku tuo esiin yli 1600 tulosta, joista 99,9 prosenttia näyttäisi viittaavan "Classic rampage" -videopeliin.

Mihin yksittäisiin historian tapahtumiin "Klassischer Amoklauf" uusiokäsitteenä viitanneekaan, tosiasia on se, että saksalaiset viranomaiset onnistuivat viestinnällään ja tapahtuneen profiloinnillaan ohjaamaan ja rauhoittamaan kansalaistensa ajatuksen juoksua eri uhkakuvien keskellä. Kaksi sanaa, ja se oli siinä.

Kiitettävä suoritus, mutta siitä huolimatta käsite "ein Klassischer Amoklauf", "a classic rampage" ja "klassinen joukkoammuskelu" on syytä analysoida ja kohdentaa konkreettisiin väkivallan muotoihin. Mainioksi arvioinnin lähtökohdaksi sopii minun mielestäni Jonathan Gloverin kirja "Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria".

Ps. Suomalaisilla virkamies- ja mediatahoilla on paljon opittavaa saksalaisilta virkaveljiltään ja -siskoiltaan tiedotuksen osalta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ammuskelusta en ole ihan varma, mutta jälkipyykissä on varmasti klassikon aineksia. Esimerkiksi BBC:n tapa käyttää hyökkääjästä toista nimeä David oikean nimen Ali sijasta ja poistaa Turkin lippu profiilikuvasta tulee todennäköisesti jäämään mediakoulutuksen Damage Control-oppikirjoihin.

Käyttäjän Valtavaara kuva
Heikki Valtavaara

Seurasin Münchenin kriisin uutisointia ensisijaisesti DW:n, mutta jonkin verran myös CNN:n ja BBC:n kanavilta. Näistä kolmesta DW oli perusteellisin uutisoinnissaan (kotikenttäetu). CNN oli hyvä kakkonen. BBC sortui asiantuntijoineen turhaan spekulointiin.

Uusorwellilaisessa yhteiskunnassa tieto ei ole enää valtaa, vaan valta on tietoa ja tiedon hallinnointia.

Toimituksen poiminnat