Valtavaara Suomalainen sielunmaisema

"Krimin toinen sota" ja Suomi

Suomen yhteiskunnallisen rakenteen - sisä- ja ulkopoliittisen orientoitumisen murros sijoittuu 1980- ja 1990-luvun taitteeseen. Muutosprosessi käynnistyi viimeistään silloin, kun itäsaksalaiset Trabantit panssareiden sijaan käynnistivät vuoden 1989 marraskuun 9. päivänä joukkoinvaasion Länsi-Berliiniin ja muualle Länsi-Saksaan. Berliinin muurin murtuminen vauhditti myös Suomessa muutosprosessia, jonka myötä Suomen ulkopoliittinen konteksti ja toiminta on ratkaisevasti muuttunut, minkä Tuomas Forsberg ja Henri Vogt tuovat esiin artikkelissaan "Suomen ulkopolitiikan eurooppalaistuminen"[1]. 

Pysähtymättä Suomen nykyisen ulkopoliittisen vallankäytön vastuupositioihin tai vallanjakoon (eduskunta, pääministeri, presidentti) - niiden muotoutumiseen 1990-luvulla ja tämän vuosituhannen aikana - voi todeta, että Suomi on kohta 20-vuotisen EU-jäsenyytensä myötä omaksunut laaja-alaisen ulkopolitiikkakatsannon ja -toimintamallin. Pasi Saukkonen toteaa tästä muutoksesta Suomen kansainvälisiä suhteita arvioidessaan, että eri hallinnollisten toimintasektoreiden (ministerit ja ministeriöt) tiukan erottelun sijaan on ryhdytty korostamaan eri päätösten ja toimenpiteiden ulko- ja sisäpoliittisia aspekteja.[2] 

 

Suomi koki 1980-luvun talousratkaisujensa ja ennen kaikkea rahamarkkinoiden vapautumisen seurauksena 1990-luvun alussa syvän ja raskaan talouskriisin, joka konkreettisesti toi esiin sen, että taloudellisen vakautensa turvaksi Suomi tarvitsee enemmän Eurooppaa. Niinpä liittyessään EU:n jäseneksi vuonna 1995 Suomi liittyi myös Euroopan talous- ja rahaliiton (EMU) toiseen vaiheeseen.[3] 

"Talousulkopoliittiseen" EMU-linjaukseen valmistautumisella oli merkittävä vaikutus Suomen kansantalouden myönteiseen kehitykseen. Julkisen talouden alijäämän supistuminen ja velkaantumisen pysähtyminen toteutui. Jäsenyys talous- ja rahaliitossa varmistui vuonna 1997 ja Suomi sai integroitua itsensä täysimääräisesti yhteen EU:n ytimistä, EMU-jäsenyyteen.[4]

Tarpeen Suomen uusiin ulkopoliittisiin linjauksiin (enemmän Eurooppaa) osoitti edellä mainittu talouskriisi ja sen jälkihoito. Mahdollisuuden uuteen, EU-sidonnaiseen ulkopolitiikkaan loi puolestaan kylmän sodan päättyminen ja Neuvostoliiton hajoaminen. Näiden tapahtumien myötä todettiin presidentti Koiviston johdolla Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimuksen rauenneen ja se korvattiin Suomen ja Venäjän keskinäisellä valtiosopimuksella.[5] 

 

Maidemme välisen aiemman, eli YYA-sopimuksen jatkoksi laaditun uuden valtiosopimuksen (Valtiosopimus 63/1992) neljännen artiklan kolmannessa momentissa todetaan: "Siinä tapauksessa, että Suomi tai Venäjä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, toinen sopimuspuoli myötävaikuttaa ristiriidan selvittämiseen YK:n peruskirjan ja ETYKin asiakirjojen periaatteiden ja määräysten mukaisesti ja pidättyy sotilaallisen avun antamisesta hyökkääjälle".[5] 

Maastrichtin sopimus on tinkimätön, V Osasto, 2 Luku, erityismääräykset yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, 1 jakso, yhteiset määräykset [6]: 

24 artikla, kohta 1: Unionin toimivalta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alalla käsittää kaikki ulkopolitiikan osa-alueet ja kaikki unionin turvallisuuteen liittyvät kysymykset, muun muassa asteittain määriteltävän yhteisen puolustuspolitiikan, joka voi johtaa yhteiseen puolustukseen." 

24 artikla, kohta 2: "Euroopan unioni harjoittaa, määrittelee ja toteuttaa ulkoisen toimintansa periaatteiden ja tavoitteiden puitteissa yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, joka perustuu jäsenvaltioiden keskinäisen poliittisen yhteisvastuun kehittämiseen, yleistä etua koskevien kysymysten määrittämiseen ja jäsenvaltioiden toimien jatkuvaan lähentämiseen" 

24 artikla, kohta 3: "Jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti ja varauksettomasti unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa uskollisuuden ja keskinäisen yhteisvastuullisuuden hengessä ja kunnioittavat unionin toimintaa tällä alalla." 

 

Valtiosopimus 63/1992:n ja Maastrichtin sopimuksen sisällöllinen ja juridistekninen ristiriitaisuus on mielestäni ilmeinen. "Pidättyminen sotilaallisen avun antamisesta" ja "Jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti ja varauksettomasti unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa uskollisuuden ja keskinäisen yhteisvastuullisuuden hengessä ja kunnioittavat unionin toimintaa tällä alalla" ovat molemmat sotilaspoliittisesti vahvoja doktriineja, joiden yhteensovittaminen kriisitilanteessa kysyy vahvaa valtionjohtotaitoa. 

Ydinkysymys kuuluu: "Kuinka Suomen ulkopoliittinen päätöksenteko osana EU-jäsenyyttä on viime vuosina muuttunut?" 

 

Merkittävin muutos on se, ettei Suomea voi enää tulkita ajopuuteorian mukaan toimivaksi valtioksi - tässä kohden siis Venäjä-suhteidensa osalta, vaan Suomi on tietoisesti valinnut linjansa ja puolensa.[7] 

Teija Tiilikainen toteaa: "EU-jäsenyyden merkitys on Suomen turvallisuuspoliittisissa linjauksissa nähty alati vahvempana ja sotilaallisempana [8]. 

Suurin muutos on se, että Suomi ryhtyi 1990-luvulla tekemään päätöksiä, joilla se on yrittänyt siirtää Venäjän pelilaudallaan sivummalle. 

Periaatteellisesti on saattanut muuttua paljonkin, mutta nyt "Krimin toisen sodan" yhteydessä saatetaan nähdä, kuinka laajasti tai suppeasti Venäjä on halukas tulkitsemaan Valtiosopimus 63/1992:n neljännen artiklan kolmatta momenttia ja paljonko muutosta Suomen ulkopolitiikassa on siten todellisuudessa tapahtunut. 

 

Jottei yllä esittämäni Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen muutoksen arviointi jää tukevasti ilmaan leijumaan, tuon esiin yhden mahdollisen tapahtumaskenaarion. 

Jos Ukraina ja Venäjä ajautuvat aseelliseen selkkaukseen ja EU katsoo, että sen turvallisuuspoliittiset tavoitteet ja intressit vaativat vähintäänkin EU:n sotilasasiantuntijoiden lähettämistä Ukrainen avuksi, mitä Suomi silloin tekee? 

Kumpaa Suomi silloin noudattaa: Valtiosopimus 63/1992:n vai Maastrichtin sopimuksen sisältöä? 

"Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku" (Presidentti Paasikivi). 

 

Lähteet: 

1 Tuomas Forsberg ja Henri Vogt, Suomen ulkopolitiikan eurooppalaistuminen, http://blogs.helsinki.fi/vol-spj/ulkopolitiikka/suomen-ulkopolitiikan-eu...

2 Pasi Saukkonen, Suomen kansainväliset suhteet ja ulkopolitiikka, logs.helsinki.fi/vol-spj/ulkopolitiikka/

3 eurooppa-tiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=92690&contentlan=1&culture=fi-FI#.Uxm1UF4blFQ

4 Mika Widgren, Talous: EU:n vaikutukset vaikeasti eroteltavissa; Tapio Raunio ja Juho Saari (toim.), Eurooppalaistuminen, s.96

5 http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063

6 http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:C:2010:083:0013...

7 Teija Tiilikainen, Ulko- ja turvallisuuspolitiikka: Suomen linjan täydellinen muodonmuutos; Tapio Raunio ja Juho Saari (toim.), Eurooppalaistuminen, s. 207

8 Teija Tiilikainen, Ulko- ja turvallisuuspolitiikka: Suomen linjan täydellinen muodonmuutos; Tapio Raunio ja Juho Saari (toim.), Eurooppalaistuminen, s. 210

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän vmlouek kuva
Vesa-Matti Louekoski

Erinomainen kirjoitus!

Lainaus:
"Valtiosopimus 63/1992:n ja Maastrichtin sopimuksen sisällöllinen ja juridistekninen ristiriitaisuus on mielestäni ilmeinen. "Pidättyminen sotilaallisen avun antamisesta" ja "Jäsenvaltiot tukevat aktiivisesti ja varauksettomasti unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa uskollisuuden ja keskinäisen yhteisvastuullisuuden hengessä ja kunnioittavat unionin toimintaa tällä alalla" ovat molemmat sotilaspoliittisesti vahvoja doktriineja, joiden yhteensovittaminen ..."

Yhteensovittamiseen liittyen tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa, missä EU:kin on äärimmäisen keskeisessä roolissa, on syytä kysyä, miten maamme ulkoministeri Tuomioja onkaan toiminut?

Ettei vain olisi niin, että Tuomiojan valitsema linja (SopS 63/1992 totaalinen ylikäveleminen) sotii Suomen kansallista etua vastaan normaalissa EU-kontekstissa.

No, sehän on tiedetty, että sosialidemokraattien johtojengi yhdessä muiden puolueiden johtoon soluttautuneiden susiensa kanssa kuuluvat siihen koivistolais-klubiin, jonka tarkoituksena on unohtaa realiteettien tunnustaminen ja siten tuhota kaikki terveen kansallisen edun ajattelemisen edellytyksetkin.

Käyttäjän mpmaenp kuva
Mika Mäenpää-Louekoski

Moro!

Tuohon EMUun liittyen, täältä löytyy hyvät sivut!
http://jormajaakkola.fi/Koiviston%20CV

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Morjesta vaan, ja kiitos linkin levittämisestä!

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Tervehdys Mika Mäenpää!

Mielenkiintoisesta bloggauksestasi löytyi kotisivusi osoite ja sieltä löytyi myös Kokoomuksen leijonalogo.

Minä sain eilen puoluetoimistosta sähköpostia, jossa pyydettiin poistamaan Kokoomuksen tunnus ("Itsenäisiä ajatuksia") kotisivultani.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Erinomainen kirjoitus!

Tämähän on kokoomuslaisten bloggausta!

Terveisin
Jorma Jaakkola
Kokoomus
Kokemäki

Toimituksen poiminnat